Meistä

SUMMED Finland on kotimainen, yksityisessä omistuksessa oleva vakavarainen perheyritys, joka on perustettu vuonna 1999. Edustamme käsi- ja jalkakirurgian tuotteita, jotka auttavat leikkaavaa lääkäriä potilaan murtuneen luun fiksaatiossa, ja mahdollistavat hyvät tulokset luun murtumien paranemiseen. Tuotteidemme luotettavuus helpottaa hoidon suunnittelussa ja näyttöön perustuva tutkimus tukee parhaan mahdollisimman päätöksen tekemisessä yksittäisen potilaan hoidon toteuttamisessa.

Toimistomme ja varastomme sijaitsevat Helsingissä ja Järvenpäässä, logistisesti hyvien kulkuyhteyksien päässä. Asiakkaitamme ovat yliopistolliset sairaalat, keskussairaalat, sekä yksityisen sektorin sairaalat.

Tarjoamme henkilökohtaista tuotetukea kaikissa tuotteisiimme liittyvissä asioissa. Tuoteasiantuntijamme työskentelevät läheisessä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa ja saatte heiltä parhaan tuen tuotteisiin liittyen. Tuotetuki- ja koulutusasioissa voitte kääntyä myyntitiimimme puoleen. 

Yli 1000 järjestettyä tapahtumaa

Meillä on pitkä historia erilaisten koulutustapahtumien ja legendaaristen SUMMED-päivien järjestäjänä. Uskomme intohimoisesti jatkuvan tuotekoulutuksen tärkeyteen. Tahdomme tarjota asiakkaillemme parhaat mahdolliset valmiudet tuotteidemme käyttöön liittyen.

Lisäksi olemme osallistuneet yli 20 vuoden aikana aktiivisesti kansainvälisesti järjestettyihin kongresseihin ympäri maailmaa, jotta pysymme ajan tasalla viimeisimmistä innovaatioista ja parhaimmista tekniikoista.

Yhteistyökumppani

Olemme tehneet yhteistyötä amerikkalaisen Acumed LLC:n kanssa jo vuodesta 2000 saakka. Päämiehemme innovatiiviset tuotteet edistävät murtuman optimaalista luutumista. Tuotteiden toimivuus on laajasti dokumentoitu kansainvälisissä julkaisuissa.


Vastuullista liiketoimintaa

Liiketoimintamme perustuu vastuulliseen toimintaan. Tuoteturvallisuus ja tätä kautta potilaiden hyvinvointi kuuluvat päävelvollisuuksiimme. Yrityksemme vakavaraisuus luo lisäksi erinomaiset edellytykset muiden vastuullisuuden osa-alueiden toteuttamiselle.  

Koemme velvollisuutta toimia maapallon tulevaisuuden hyväksi ja pyrimme kehittämään uusia ratkaisuja ja ajattelutapoja kestävän kehityksen toteuttamiseen yritystoiminnassamme. Tämä näkyy muun muassa ympäristöystävällisten pakkausmateriaalien käyttämisessä, etäkokouskäytäntöjen suosimisena ja pyrkimyksissämme mahdollisimman hiilineutraaliin matkustamiseen. Yrityksenä otamme työntekijämme huomioon ja kannamme sosiaalista vastuuta tiimimme kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja viihtyvyydestä.

Menestyjäluokitukset

Suomen Vahvimmat Platina -sertifikaatti

Sertifikaatti perustuu Suomen Asiakastiedon Rating Alfa -luottoluokitukseen ja on merkki sille myönnetyn yrityksen vakavaraisuudesta, positiivisista taloudellisista tunnusluvuista, luottokelpoisuudesta ja hyvästä maksukäyttäytymisestä. SUMMED Finland Oy:lle vuodesta 2007 lähtien myönnetty sertifikaatti kertoo yrityksemme pitkäaikaisesta ja jatkuvasta positiivisesta vaikutuksesta Suomen talouselämään. Yhteistyökumppaneille, asiakkaille ja muille sidosryhmille sertifikaatti toimii osoituksena luotettavasta yhteistyökumppanista.

Suomen Vahvimmat -sertifikaatti myönnetään yrityksille, joiden luottoluokitus perustuu kahteen korkeimpaan luokkaan AAA tai AA+ ja Suomen Vahvimmat Platina on merkki yrityksen sijoittumisesta korkeimpaan luottoluokitukseen vähintään kolmena vuonna peräkkäin. Suomen Asiakastiedon mukaan vain 12 % suomalaisista yrityksistä täyttää sertifikaatin tiukat kriteerit.

Kestomenestyjät

Kauppalehden SUMMED Finland Oy:lle myöntämä Menestyjä-sertifikaatti määrittelee meidät menestyjäyritykseksi. Sertifikaatti myönnetään yritykselle, jonka toiminta on vakiintunut ja jolla on näyttöä vakaasta kasvukehityksestä, hyvästä tuloksesta ja kannattavuudesta. Näiden lisäksi sertifikaatti kertoo yrityksen vahvasta rahoitusrakenteesta ja maksuvalmiudesta.

Lueteltujen tunnuslukujen perusteella olemme sijoittuneet kaikkien suomalaisten yritysten sekä oman toimialamme parhaimpien yritysten joukkoon jo yhtenätoista vuotena peräkkäin.